Kuninkaallinen merikartasto 1791–1796

Kuninkaallinen merikartasto 1791–1796

Kuninkaallinen merikartasto 1791–1796

Hinta 34,00 € 59,00 €

Kuninkaallinen merikartasto 1791–1796 on karttateos, johon on koottu C. N. af Klerckerin johdolla 1700-luvun lopulla Suomenlahdella tehdyn kartoitustyön tuloksena syntyneet kartat. Karttojen lisäksi teoksessa on esitetty niiden taustatietoa, kuten syntyhistoria ja käytetyt tekniset välineet.

Kirjan karttojen kattama alue ulottuu silloiselta rajajoelta Kymijoelta Porkkalanniemen länsireunaan, jonne asti kartat ovat täydellisiä. Porkkalanniemeltä Hankoniemelle tehdyt kartat ovat värittämättömiä ja tiedoiltaan vajavaisia, ja Hankoniemeltä edelleen länteen kartat ovat jääneet kesken ja ne ovat eri mittakaavassa, joten niitä ei ole sisällytetty tähän kirjaan. Karttalehdistä lähetettiin aikoinaan niiden valmistuttua yksi kappale kuninkaan kartta-arkistoon ja sieltä 1950-luvulla Ruotsin sota-arkistoon Tukholmaan, ja siksi ne ovat yhä hyväkuntoisia.1

Karttojen olemassaolo oli tiedossa, mutta niiden sijainti oli tietymättömissä parisataa vuotta. Ne löytyivät onnekkaiden sattumien kautta Tukholman sota-arkistosta ja päätyivät vihdoin julkaistaviksi tässä kirjassa.2

Kartat on alun perin piirretty ja väritetty käsin. Ne liittyvät laajempaan kokonaisuuteen Kuninkaan kartastoon, jonka laatimisen aloitti Ruotsin kuninkaan Kustaa III:n sotilaallista maastokartoitusta eli rekognosointia suorittava yksikkö.3 Kuninkaan kartastosta on aiemmin julkaistu eteläisen Suomen sisämaasta tehdyt rekognosointikartat teoksessa Kuninkaan kartasto Suomesta 1776–1805 (1989), ja jatkona Kuninkaalliselle merikartastolle ilmestyivät vuonna 2010 rekognosointikartoista johdetut saman alueen tiekartat teoksessa Kuninkaan tiekartasto Suomesta 1790.

Karttoja tehtiin rauhan aikana ennakoiden tulevia sota-alueita. Koska Suomi oli rajamaa Venäjää vastaan, se oli kartoitustyössä ensi sijalla.4

Jo ennen näiden karttojen tekoon ryhtymistä oli Suomen alueella tehty kriittisimmillä alueilla mittauksia ja kartoitusta, joiden tuloksena syntyneet kartat ovat Ruotsin sota-arkistossa. Sen jälkeen Augustin Ehrensvärd ilmaisi huolestuksensa saaristoväylien tilanteesta. Pääväylät oli kartoitettu, mutta muilla väylillä purjehtiminen oli vaarallista, ja sotilaallisen tilanteen muututtua koko ajan uhkaavammaksi Ehrensvärdin seuraaja Berndt Otto Stackelberg otti asian uudelleen esille. Myös kenraalimajuri Axel Magnus von Arbin ryhtyi ajamaan asiaa, ja hänen näkemystensä pohjalta ruvettiin työtä suunnittelemaan. Myös Ehrensvärdin oppilaana ollut Carl Nathanael af Klercker määrättiin tehtävään, ja hän nousi työn johtajaksi eteläisen yksikön johtajan eversti F. J. Nordencreutzin sairastuttua.5

Saatavuus
Varastossa
Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Toimitusehdot
———————————————————————————————————————— Toimituskulut

Verkkomaksut
Maksu tapahtuu asiakkaan verkkopankkin avulla tai vaihtoehtoiseti ennakkolaskulla. Tuote maksetaan verkkomaksulla heti, ja ennakkolaskulla viimeistään 3 päivän päästä. Käsittelyjärjestelmämme veloittaa automaattisesti 2,-/verkkomaksutapahtuma. Ennakkomaksu on ilmainen.
Postitus, pakkaus- ja käsittelykulut vaihtelee tilauksen painon ja koon mukaan

Ulkomaan toimitusten kuluja pyydämme tiedustelemaan sähköpostilla asiakaspalvelustamme. Kulut riippuvat suuresti toimitettavien tuotteiden koosta ja painosta ja ne vaihtelevat maittain. Minimitoimitus on 10 euroa (+ toimituskulut).

Tuotteiden toimittaminen

Postitamme tilatut tuotteet noin 2-8 arkipäivän sisällä maksun saapumisesta. Kaikki verkkokaupassa myynnissä olevat tuotteet ovat varastossa ja heti toimitettavissa ellei erikseen ole muuta mainittu tai asiakkaan kanssa erikseen sovittu. Varaamme kuitenkin oikeuden toimittaa tilatut tuotteet jälkitoimituksena, mikäli tuotteiden saatavuustiedot eivät ole verkkokaupassa olleet ajan tasalla. Tällaisessa tapauksessa ilmoitamme asiakkaalle viipymättä viivästyksestä. Mikäli meistä riippumattomista syistä jokin malli on kokonaan poistunut valikoimista, varaamme oikeuden vaihtaa tilattu tuote toiseen, asiakkaan kanssa yhdessä sopien.

Maksaminen

Asiakkaamme voivat maksaa valitsemallaan maksutavalla (Sampo Pankin, Nordean ja OP:n Aktian, Åab:n verkkopankkinapit, tai ennakkolasku) Mikäli haluat maksaa ennakkolaskulla, valitse maksutavaksi “ennakkolasku” ja maksa sähköpostiisi saamasi lasku 3 päivän sisällä. Suorituksesi saavuttua tilillemme toimitamme tilauksesi postiin 2-5 arkipäivän sisällä.

Pyydämme sinua maksamaan ennakkolaskulla tilaamasi tuotteet 3 päivän sisällä. Varaamme ennakkolaskulla tilattuja tuotteita 5 päivän ajan (3 päivän varausaika + pankkipäivät) minkä jälkeen maksamaton tilaus peruuntuu automaattisesti. Ennakkolaskusta emme peri laskutusmaksua.

HUOM! Mikäli tilaat tuotteita ennakkolaskulla, varmista, että annat toimivan sähköpostiosoitteen! Saat sähköpostiisi tilausvahvistuksen, jossa on tili- ja viitetiedot maksamista varten. Mikäli käytät hotmail-osoitetta, tarkista roskapostilaatikkosi, sillä tilausvahvistukset päätyvät valitettavasti automaattisesti usein sinne.

Turvallisuus

Verkkopankkimaksaminen on turvallista. Käytössämme Checkout™ maksupalvelu. Lue lisää:http://checkout.fi/

PALAUTUSOIKEUS

Kaikilla tuotteilla on Kuluttajansuojalain mukainen 14 vuorokauden palautusoikeus. Palautusoikeus koskee tuotteita, jotka ovat täysin myyntikuntoisia: ehjässä alkuperäispakkauksessaan ja käyttämättömiä. Kaikkien tuotemerkkien, aitoustodistusten, alkuperäisten pakkausmateriaalien ja ohjeiden tulee olla edelleen kiinni tuotteessa tai mukana, jos ne ovat tulleet irrallaan. Palautusoikeus on voimassa 14 vrk tuotteen vastaanottamisesta lisättynä vastaanottopäivällä. Tämän jälkeen tapahtuvia palautuksia emme voi hyväksyä enää.

MITEN TOIMIT, JOS HALUAT PALAUTTAA TUOTTEEN

Pakkaa palautettava tuote huolellisesti ja liitä mukaan kopio saamastasi tilauslähetteestä sekä tilinumerosi. Palauta tilaus Postin kirjeenä tai pakettina osoitteeseen: Suomenlahden Saaristovartiointi.com Oy, Kanalakuja 8, 06750 Tolkkinen. Voit halutessasi pyytää postista kuittauksen lähetyksestä. Palautamme palautuskulut tuotteen rahapalautuksen yhteydessä suoraan tilillesi.

HUOM. Emme lunasta postiennakkopalautuksia. Tarkastettuamme ja todettuamme tuotteen myyntikunnon palautamme maksamasi summan pankkitilillesi viikon sisällä tuotteen palautumisesta.

HUOMAA että mikäli tilauksesi oikeuttaa postikulualennukseen tai erityisiin toisinaan voimassa oleviin määräalennuksiin, ja haluat palauttaa osan tilaamistasi tuotteista, varaamme oikeuden vähentää palautettavasta summasta alkuperäiset postikulut tai paljousalennukset, mikäli jäljelle jäävän tilauksen loppusumma ei enää yllä näihin paljousalennusrajoihin tai lisätä laskulle postikulut, mikäli tilasit laskulla.

Kuljetusvauriot

Pakkaamme kaikki tilaukset erityisellä huolella. Mikäli pakkaus ja tuotteet sen sisällä ovat kuitenkin Postin kuljetuksessa vaurioituneet, tee vahinkoilmoitus postikonttorissa heti tuotetta vastaanottaessasi yhdessä virkailijan kanssa ja lähetä kopio vahinkoilmoituksesta meille osoitteeseen
kauppa@saaristovartiointi.com

Muutokset ja virheet tuotetiedoissa

Emme vastaa mahdollisista virheistä tuotetiedoissa. Tuotteen toiminnot ja tuotetiedot voivat muuttua ilman valmistajan ennakkoilmoitusta. Kaikki tuotetiedot on saatu kyseisten järjestelmien ja laitteiden maahantuojilta tai tukkumyyjiltä.